Elämässä tapahtuu usein odottamattomia asioita. Olen jo pari viikkoa odottanut Diabetes-projektini aloitusta. Lauantaita, helmikuun alkua, jolloin otan itseäni niskasta kiinni ja arki ja elämä ja kaikki muuttuu. Annan siihen itselleni kuukauden.
Mutta sitten, elämä voi muuttua pitkällä tai sitten lyhyellä aikavälillä.
Perjantai-iltana istuin tylsistyneenä kotikoneen äärellä valmiina ottamaan Skype-yhteyden Ranskaan. Suunnitelmani oli, että perjantai kuluu kotona rauhallisesti ja lauantai-aamuna herään aikaisin ja aloitan tämän blogin. Kiroan muutamalla sanalla rauhallista arkea Kuopiossa, kun kaipaisin elämääni hymyjä ja sykettä. Kirjoitan turhautumisestani suloista sokeritautiani kohtaan ja rakkaudestani suklaaseen. Kerron, kuinka inhoan ajatusta verenpainelääkityksestä, ja kuinka sisäinen hiilihydraattilaskurini onkin vain hyvää arvausta jossa pienet insuliinitontut välillä pääsevät huutamaan BINGO. Turhautumisella tämän blogin ja projektin piti alkaa, minulla oli käsikirjoitus jo puoliksi valmiina.
Perjantaina, tammikuun viimeisenä olin käynyt kirjoittamassa kypsyysnäytteen. Opinnäytetyöni odottaa tallentamista Theseukseen. Plagiointitarkastuksesta työ oli tullut hyväksyttynä takaisin. Menneellä viikolla olen myös viettänyt 26-vuotispäivääni mustikkamuffinssiteen ja hyvän seuran parissa, vaikka samalla ehkä salaa kaipasin jotain hieman räväkämpää. Ajatukseni harjailevat takaisin Hampuriin, jonka katuja kuljin juuri puoli vuotta, kunnes tuli aika palata Suomeen suorittamaan opinnot loppuun.
Perjantai-iltana kahdeksan kieppeillä istun siis nojaamassa kirjoituspöytään. Maistelen kylmää kahvia, vaikka kahviahan ei saisi juoda enää niin myöhään. Jos ollenkaan. Odotan avopuolisoani saapuvaksi kotiin, vaikka ehkä mieluiten olisin vain rauhassa. Makaisin sohvalla katsomassa telkkarista hömppää. Kuulen ulko-oven avautuvan ja vilkaisen eteiseen. Oviaukossa on enemmän tulijoita kuin yksi.
Minun pienet siskoni! 24-vuotias Valpuri ja 19-vuotias Velvet. Elämäni ilopillerit! Olivat ottaneet junan Helsingistä ja toivat matkassaan iloa, onnea ja suklaata. Viinilasillisen äärellä perjantain vaihtuessa lauantaiksi unohtui siis tämän projektin aloitus täysin. Ja diabetes. Niinkuin se usein unohtuu.
Tänään alkaa kuitenkin uusi, tarkaavaisempi elämä. Ei se lääkärin suosittelema tavoite kytätä verensokereita kellon ympäri, taistella jatkuvasti matalia ja korkeita verensokereita vastaan, vaan sellainen, että elämä on tasapainoisempaa. Suloinen sokeritautini on tasapainoisempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti